Jos jonkinlaista on taas tapahtunut.. Viikko on saanut minut jälleen kulutettua. Työt piti jättää tauolle kun, en enää töissä pystynyt käymään. Työkavereiden ja asiakkaiden näkeminen ahdisti. Onneksi pomo on ymmärtäväistä sorttia ja ymmärsi tilanteeni. Inhottaa kuitenkin kävellä kadulla jos joku työkaveri pomppaisi jostain eteeni. Tunnen huonoa omaatuntoa hyvistä hetkistä. Jos kerta olen poissa töistä ei minulla ole oikeutta hymyillä tai käydä jäätelöllä. Minun pitäisi kyyhöttää yksiössäni ja silloin tällöin voisin katsella ikkunasta kesäistä maisemaa. Minkäänlaista ilon tunnetta en itselleni salli. Ja se on puuduttavaa joutua taistelemaan koko ajan oman mielensä kanssa. Tiedän varsin hyvin, että minulla on oikeus nauttia kun todella nautin asioista, mutta mietin koko ajan mitä jos joku töistä näkee minut iloisena ja luulee minun feikkaavan. Ja on typerää miettiä niin, mutten pääse siitä irtikään.

Parisuhteessakaan ei ole helppoa. Olemme nyt riidelleet paljon typeristä asioista. Olen niin väsynyt siihen. Ei ole ollut hetkeen päivää milloin kumpikaan meistä ei olisi ärähtänyt jossain vaiheessa. Molempien pinna on kireä koko ajan. Minua hermostuttaa, kun mieheni holhoaa minua. " Siivositko jälkesi? Muki jäi pöydälle! Muistitko ottaa kaikki paperit? Maksoitko jo laskun?". En pysty välillä hengittämään. Päivissä on kuitenkin ne ihanatkin hetket. On ihana herätä kun mieheni aamu askareiden pieniin kolahduksiin. Ja kuinka ihana hymy hänen kasvoillaan on kun hän huomaa minun olevan hereillä. Hän toivottaa hyvät huomenet ja antaa pienen moiskauksen. Ne pienet, mutta maailman onnellisimmat hetket saavat minut jaksamaan joka päivä ja jatkamaan eteenpäin. Vielä jonain päivänä näen jokaisen päiväni kirkkaana ilman huonoa omaatuntoa ja osaan nauttia jokaisesta hetkestä.heart